Näytetään tekstit, joissa on tunniste biisit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste biisit. Näytä kaikki tekstit

Upea, Parempi, Sao Paulo

Tämän blogaajan kirjoissa maailman hienoimman kappaleen tittelistä kisailee n. viisi kipaletta, joista kukin pitää vuorollaan ykkösen asemaa keskimäärin kuukauden kerrallaan. Syksyä kohden vahvaksi ehdokkaaksi on viime vuoden tapaan noussut kerrassaan timanttisen brittibändin Guillemotsin 12-minuuttinen helmi nimeltä Sao Paulo.

Kappale alkaa kiinnostavasti, muuttuu ensin letkeäksi ja sitten mahtipontisemmaksi, ja lopulta pistää käyntiin sellaisen tykityksen että kuuntelijan on vaikea olla hengästymättä edes ratikan penkillä istuessaan. Instrumenttien järjetön kimara huuhtelee mielestä kaiken muun ja kappaleen loputtua on jäljellä enää kuuntelijan hämmennys: mitä juuri tapahtui?

Alla paras Youtubesta löytämäni video. Älkää tehkö hätäisiä johtopäätöksiä, kappale pääsee paremmin oikeuksiinsa esimerkiksi Spotifysta kuunnellessa :).