Ruissalosta on fyysisellä tasolla kotiuduttu. Henkisesti osa musta taitaa edelleen hyppiä Faith no moren keikalla Niittylavan edessä. Olo on reissussa rähjääntynyt, mutta eiköhän se kohene parin päivän lepäämisellä.
Turun Ruissalossa järjestettävä Ruisrock on Suomen vanhin rockfestivaali joka tunnetaan säännöllisen korkealaatuisesta esiintyjälistasta ja kyseenalaisista järjestelyistä. Päänvaivaa monille aiheuttavat erityisesti se, että leirintäalueet sijaitsevat melko kaukana festarialueesta, festarialueelta ei ole mahdollista poistua, ja (gasp), alueelle ei saa viedä omia alkoholijuomia. Kaikki tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä Ruisrockin kaikki 5 lavaa voivat festarikansalaiselle kolmen päivän aikana tarjota. Itse väitän The Arkin keikan Ruisrockissa 2008 olleen elämäni onnellisin 60-minuuttinen.
Ruisrockin 2009 tulen muistamaan erityisesti seuraavista asioista:
The Crashin jäähyväiskeikka : kiitos ja näkemiin! Mikä mahtava exit.
Anniskelualueiden hämmentävä toiminta: eräälle anniskelualueelle oli kaksi vierekkäistä jonoa: toisessa tarkistettiin paperit, toisessa ei. Anniskelualueelta pois pääsyä ei voinut pitää itsestäänselvyytenä: la-iltana yrittäessä ei anniskelualueelta päässyt pois, vaikka miten yritti, koska kaikki uloskäynnit oli suljettu. Näin.
Mew: Tanskalaispoikien puolitoistatuntinen toimi lauantain kesäyössä lähes raastavan hienosti. Voi khyllä.
Faith no more: kun festarikansalainen alkaa olla sunnuntai-iltana jo valmis kotimatkaan, tulee Mike Patton yhtyeineen ja onnistuu räjäyttämään pankin täydellisesti. Mitkä biisit, mikä esiintyminen, mikä karisma. Ja tietysti se jumalainen ääni. Ei epäilyksiä: tämä bloggaaja on myyty.
Festarialueelle johtava kävelystrada: Kuka olisi uskonut, että lähes piikkisuoralla, aidatulla tiellä voi onnistua hukkaamaan seurueensa niin helposti ja soittamaan "Missä sä oot?" -puheluita keskimäärin 100 metrin välein?
Mikä mahtava viikonloppu! Tämä festarikansalainen ottaa päikkärit ja aloittaa valmistautumisen kohti Ilosaarta.