Maailman paras kaupunkifestari on takanapäin, mutta se ei estä jatkamasta fiilistelyä ja hehkutusta yhä edelleen. Bongaa videolta, millaisia kommentteja artisteilla ja festarikansalla oli itse festivaalista, sekä millainen upea tunnelma Suvilahden festarialueella vallitsi.
Miten muka on tarkoitus selvitä ilman tätä kokonainen vuosi? NYYH.
Video myös Vimeossa ja YouTubessa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
Lilyed
Hartaasti odotettu Flow kutistui lopulta epäonnisten sattumusten myötä tämän blogaajan osalta yksipäiväiseksi. TechWebDesign -blogin Hele kuitenkin paikkasi mallikkaasti, ja lähipäivinä saatte tsekkailla mm. kuinka Hele haastattelee Le Corps Mince de Francoisen tyttöjä. Itse otin kaiken mahdollisen irti Flow'n päätöspäivästä: loppuviikosta blogiin tulossa videota festivaalikansan fiiliksistä sekä riemukkaan The Capital Beatin haastattelu.
Sunnuntainen Suvilahti sai hetken aikaa nauttia raikastavasta sateesta, joka vastoin odotuksia vain kohotti festivaalitunnelmaa: The Capital Beatin keikan alkumetreillä alkanut kuuro houkutteli esiintymispaikkana toimineen teltan ääriä myöten tukkoon, ja teltan sisällä piiskaava sade unohtui hetkessä. Kahdeksanhenkinen poppoo veti uskomattoman riemukkaan 60-minuuttisen reggae- ja ska-tuokion ja muistutti jälleen, miksi elämä on sateellakin hauskaa. Samaa tahtia jatkoi The Capital Beatin jälkeen esiintynyt Collie Buzzd & The New Kingston Band. Monien mielestä kyseinen keikka ylsi koko päätöspäivän parhaaksi, tai vähintäänkin nosti riman ja odotukset Lily Allenin keikkaa kohtaan äärimmäisen korkealle.
Omat odotukseni neiti Allen täytti melko mallikkaasti. Sekavan oloinen tyttö veti hienon keikan satunnaisesta itkeskelystä ja epämääräisistä anteeksipyytelyistä huolimatta. Selkäkivut, tupakat ja drinkit sikseen: ihailtavaa oli se, miten lämminhenkiseltä ja helposti lähestyttävältä suloinen Lily lavalla vaikutti, ja tietenkin se, miten raikkaalta ne ennen hieman vierastamani kappaleet kuulostivat. Kaikki Amy Winehousen merkit ovat ilmassa, mutta hetken aikaa saamme vielä nauttia tästä freesistä konseptista, joka yksinkertaisesti Toimii. Lilyn tykityksen jälkeen Fever Ray kuulosti hieman vaisulta, mutta toimi hienona päätöksenä tämän vuoden Flow'lle.
Kokonaisuudessaan Flow on festivaali täysin omassa sarjassaan. Maaginen Suvilahti kaikkine valoineen ja kujineen on kuin luotu uniikin kaupunkifestarin pitoon, ja toivottavasti pystymme palaamaan sinne jälleen ensi vuonna. Festivaalista selvittiin ilman järjestyshäiriöitä ja tunnelma oli huipussaan vielä päätöspäivän pimenevänä iltana. Tästä jatketaan kohti ensi vuoden festarikesää ;).
Sunnuntainen Suvilahti sai hetken aikaa nauttia raikastavasta sateesta, joka vastoin odotuksia vain kohotti festivaalitunnelmaa: The Capital Beatin keikan alkumetreillä alkanut kuuro houkutteli esiintymispaikkana toimineen teltan ääriä myöten tukkoon, ja teltan sisällä piiskaava sade unohtui hetkessä. Kahdeksanhenkinen poppoo veti uskomattoman riemukkaan 60-minuuttisen reggae- ja ska-tuokion ja muistutti jälleen, miksi elämä on sateellakin hauskaa. Samaa tahtia jatkoi The Capital Beatin jälkeen esiintynyt Collie Buzzd & The New Kingston Band. Monien mielestä kyseinen keikka ylsi koko päätöspäivän parhaaksi, tai vähintäänkin nosti riman ja odotukset Lily Allenin keikkaa kohtaan äärimmäisen korkealle.
Omat odotukseni neiti Allen täytti melko mallikkaasti. Sekavan oloinen tyttö veti hienon keikan satunnaisesta itkeskelystä ja epämääräisistä anteeksipyytelyistä huolimatta. Selkäkivut, tupakat ja drinkit sikseen: ihailtavaa oli se, miten lämminhenkiseltä ja helposti lähestyttävältä suloinen Lily lavalla vaikutti, ja tietenkin se, miten raikkaalta ne ennen hieman vierastamani kappaleet kuulostivat. Kaikki Amy Winehousen merkit ovat ilmassa, mutta hetken aikaa saamme vielä nauttia tästä freesistä konseptista, joka yksinkertaisesti Toimii. Lilyn tykityksen jälkeen Fever Ray kuulosti hieman vaisulta, mutta toimi hienona päätöksenä tämän vuoden Flow'lle.
Kokonaisuudessaan Flow on festivaali täysin omassa sarjassaan. Maaginen Suvilahti kaikkine valoineen ja kujineen on kuin luotu uniikin kaupunkifestarin pitoon, ja toivottavasti pystymme palaamaan sinne jälleen ensi vuonna. Festivaalista selvittiin ilman järjestyshäiriöitä ja tunnelma oli huipussaan vielä päätöspäivän pimenevänä iltana. Tästä jatketaan kohti ensi vuoden festarikesää ;).
Kuinka festarit järjestetään ja mitä tapahtuu Flow'lle ensi vuonna? Tiedottaja Matti Nives kertoo.
Pääsin tiistai-iltana vakoilemaan Suvilahtea jo etukäteen ja seurailemaan, kuinka Flow 2009 ottaa muotoaan. Flow'n mainio tiedottaja Matti Nives kertoili, millainen porukka Flow'n kasaa, minkä bändin hän itse kaikkein mieluiten lavalla näkisi ja miltä näyttää Flow'n tulevaisuus.
Festari starttaa jo tänään Kraftwerkin konsertilla ja luvassa on täyttä tykitystä aina sunnuntai-iltaan asti! Siellä nähdään ;).
Video myös Vimeossa ja YouTubessa.
Ilo saari rok!
Sunnuntai-iltana maisema vaihtui alle kahdeksassa tunnissa aurinkoisesta Laulurinteestä sateiseen Pasilaan rokkijunan kiidättäessä 13 vaunullista elähtänyttä festarijätettä kotiseuduilleen. Ilosaarirock 2009 on päättynyt, viimeinenkin festarikansalainen ohjattu kotiinsa ja Laulurinne toivottavasti saatu siivottua inhimilliseen kuntoon yli kolmivuorokautisen sekoilukarnevaalin jäljiltä.
Viikonlopun festari sisälsi kaikki festarin peruselementit: kärtsännyt nenä, teltasta syyhkitty lompakko, mahtava tunnelma ja järkyttävä maanantaiolo. Keikka-wise Ilosaari tarjosi juuri sitä, mitä saattoi odottaa: yksikään keikka ei varsinaisesti räjäyttänyt ainakaan omaa tajuntaani, mutta monet hyvät setit lämmittivät silti juhlijan mieltä. Ilahduttavina esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa rentolavan Puppa J ja Tuomo. Parhaana keikkana mieleen jäi aina mahtavan livebändin Egotripin sunnuntainen veto.
Suurimmasta festivaaliparadoksista vastasi jo totutusti Disco Ensemble joka siis perinteisesti jäi näkemättä, vaikka kiinnostusta olisi ollut. Eräs kokenut festarikansalainen tiivisti asian näin: "Disco Ensemble on joka hiton vuosi lähes joka hiton festareilla. Siksi en ole koskaan nähnyt niitä." Second that.
Suurimmasta festivaalimysteeristä puolestaan vastasi lauantain päättänyt PMMP. Ihan kivan ja ainakin näennäisen energisen peruskeikan vetänyt tyttöduo riehui ja kiroili lavalla minkä ehti yli 1,5 tunnin ajan, ja silti useampi seurue tuomitsi keikan tylsäksi ja unettavaksi. Kukaa ei osannut sanoa, mistä ongelma johtui. Jos alkoholin kieltämättä mahdollinen vaikutus jätetään vertailun ulkopuolelle, jouduttaneen toteamaan että tämä on yksinkertaisesti nähty liian monesti. Uskotaan, tytöt, te kiroilette lavalla. Vittu jee.
Skarppi festarikansalainen saattoi tehdä Ilosaaressa 2009 muutamia merkittäviä huomioita niin itse festivaalista kuin suomalaisesta festivaalikansasta. Tärkeimmät Ilosaaressa 2009 tekemäni huomiot ovat nämä:
Ilosaaressa kaikki ovat frendejä keskenään. Juomaa, ruokaa tai tupakkaa voi huoletta pyytää keneltä tahansa. Pienin varauksin lähes kenen tahansa seuraan voi muitta mutkitta liittyä. Ilosaaressa kaikki 21 000 juhlijaa ovat yhteisessä festivaaliveneessä jonka moottorina toimivat aurinko, artistit ja se alkoholi.
Suomalaisilla on runsaasti uskomattoman epäviehättäviä tatuointeja. Esimerkkinä mainittakoon koko selän peittävä paskova tikku-ukko.
Ilosaaren paras leirintäalue on Linnunlahti. Väitetyt raviradan "paremmat bileet" ovat täyttä puppua niiden suusta, jotka ovat jostain syystä erehtyneet joskus leiriytymään kyseiseen mutalandiaan ja perinteisiin vedoten kieltäytyvät leiriytymästä oikeasti viihtyisään paikkaan.
Leiriytyessä on elintärkeää panostaa jonkin näkyvän maamerkin läheisyyteen. Vaihtoehtoisesti tämän maamerkin voi masinoida paikalle itse. Oma seepratelttamme loisti Linnunlahden tuhansien muiden telttojen joukossa kuin majakka, joka yön pimeydessä johdatti uupuneet festivaalikansalaiset kotiin.
Joensuussa on aina hyvä sää.
Raskaamman musiikin ystävät ottavat viikonloppuna suunnan kohti Porin Sonisphereä. Tämä blogaaja ottaa kuitenkin erittäin tarpeellisen festivaaliaikalisän ja lataa akkuja ennen elokuista Flow'ta ;).
Festarirakkauden perässä
Viikonloppuna kaikki silmäätekevät ottavat suunnan kohti Joensuun Laulurinnettä ja Ilosaarirockia. Ilosaarirockissa käyneet ovat yleisesti sitä mieltä, että näillä festareilla bändit ovat toissijainen asia, ja energia tulee keskittää juhlimiseen leirintäalueilla. Festarikansalaisten yleisiä tavoitteita ovat viettää timanttinen viikonloppu aurinkoisessa säässä, kuunnella mahtavia bändejä ja saada kamerat täyteen Facebook -materiaalia. Suuri joukko lähtee viikonloppuun myös Sen Oikean perässä: kesä, teltat ja juhlamieli tuntuvat oivilta aineksilta lemmen liekin roihahtamiselle.
Tosiasiassa festivaalit ovat rakkauden etsinnän suhteen melko haasteellinen paikka. Valinnanvaraa on yksinkertaisesti liikaa, alue on laaja, seurueet melko suuria ja ihastuksen kaverit todennäköisesti urpoja örveltäjiä. Myös erilaiset alkoholiviritykset saattavat hämätä rakastunutta festarikansalaista: Ruisrockissa näkyi monta venähtänyttä naamaa, kun porttien ulkopuolella uhkealta vaikuttanut neito siemaisi sisään päästyään rintansa pillillä naamaan ja lähti hoipertelemaan kohti bajamajaa.
Jos festarirakkauden onnistuu löytämään, kannattaa siitä pitää kaksin käsin kiinni, sillä kerran hukuttuaan Rakkaus ei todennäköisesti enää festivaalikansan joukosta löydy. Mikäli puhelinnumero on ollut oikea, ei yhteyttä siihen saa ennen maanantaiaamua, festivaalialueen jo tyhjennyttyä. Rockin pölyjen karistua se kaukosuhde ei ehkä tunnukaan niin hyvältä idealta, eikä se häseltäminen kosteassa teltassa ehkä ollutkaan ihan niin maaginen elämys. Plussana mainittakoon, että kolmen päivän suihkuttomuus, levinneet meikit ja yleinen festarirähjäisyys takaavat sen, että ihastus tuskin näyttää kaupunkiin päästyään enää yhtään huonommalta, vaan ainoastaan kaunistuu tai komistuu. Efekti on käänteinen erinäisiin puku- ja muihin virallisempiin tilaisuuksiin nähden.
Kaikki on kuitenkin mahdollista ja Ilosaarirockin 20 000 kävijän joukossa varmasti pari todellista Helmeä kenelle tahansa. Ja jos maanantaiaamuna löytää itsensä yksin aamujunasta, ei vielä ole syytä huoleen: vielä on festarikesää jäljellä!
Viikonloppua odottaessa voi virittäytyä rentolavan tunnelmaan vaikkapa The Capital Beatin avulla. Nähdään Laulurinteellä!
Tosiasiassa festivaalit ovat rakkauden etsinnän suhteen melko haasteellinen paikka. Valinnanvaraa on yksinkertaisesti liikaa, alue on laaja, seurueet melko suuria ja ihastuksen kaverit todennäköisesti urpoja örveltäjiä. Myös erilaiset alkoholiviritykset saattavat hämätä rakastunutta festarikansalaista: Ruisrockissa näkyi monta venähtänyttä naamaa, kun porttien ulkopuolella uhkealta vaikuttanut neito siemaisi sisään päästyään rintansa pillillä naamaan ja lähti hoipertelemaan kohti bajamajaa.
Jos festarirakkauden onnistuu löytämään, kannattaa siitä pitää kaksin käsin kiinni, sillä kerran hukuttuaan Rakkaus ei todennäköisesti enää festivaalikansan joukosta löydy. Mikäli puhelinnumero on ollut oikea, ei yhteyttä siihen saa ennen maanantaiaamua, festivaalialueen jo tyhjennyttyä. Rockin pölyjen karistua se kaukosuhde ei ehkä tunnukaan niin hyvältä idealta, eikä se häseltäminen kosteassa teltassa ehkä ollutkaan ihan niin maaginen elämys. Plussana mainittakoon, että kolmen päivän suihkuttomuus, levinneet meikit ja yleinen festarirähjäisyys takaavat sen, että ihastus tuskin näyttää kaupunkiin päästyään enää yhtään huonommalta, vaan ainoastaan kaunistuu tai komistuu. Efekti on käänteinen erinäisiin puku- ja muihin virallisempiin tilaisuuksiin nähden.
Kaikki on kuitenkin mahdollista ja Ilosaarirockin 20 000 kävijän joukossa varmasti pari todellista Helmeä kenelle tahansa. Ja jos maanantaiaamuna löytää itsensä yksin aamujunasta, ei vielä ole syytä huoleen: vielä on festarikesää jäljellä!
Viikonloppua odottaessa voi virittäytyä rentolavan tunnelmaan vaikkapa The Capital Beatin avulla. Nähdään Laulurinteellä!
RRRuisrock 2009!
Ruissalosta on fyysisellä tasolla kotiuduttu. Henkisesti osa musta taitaa edelleen hyppiä Faith no moren keikalla Niittylavan edessä. Olo on reissussa rähjääntynyt, mutta eiköhän se kohene parin päivän lepäämisellä.
Turun Ruissalossa järjestettävä Ruisrock on Suomen vanhin rockfestivaali joka tunnetaan säännöllisen korkealaatuisesta esiintyjälistasta ja kyseenalaisista järjestelyistä. Päänvaivaa monille aiheuttavat erityisesti se, että leirintäalueet sijaitsevat melko kaukana festarialueesta, festarialueelta ei ole mahdollista poistua, ja (gasp), alueelle ei saa viedä omia alkoholijuomia. Kaikki tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä Ruisrockin kaikki 5 lavaa voivat festarikansalaiselle kolmen päivän aikana tarjota. Itse väitän The Arkin keikan Ruisrockissa 2008 olleen elämäni onnellisin 60-minuuttinen.
Ruisrockin 2009 tulen muistamaan erityisesti seuraavista asioista:
The Crashin jäähyväiskeikka : kiitos ja näkemiin! Mikä mahtava exit.
Anniskelualueiden hämmentävä toiminta: eräälle anniskelualueelle oli kaksi vierekkäistä jonoa: toisessa tarkistettiin paperit, toisessa ei. Anniskelualueelta pois pääsyä ei voinut pitää itsestäänselvyytenä: la-iltana yrittäessä ei anniskelualueelta päässyt pois, vaikka miten yritti, koska kaikki uloskäynnit oli suljettu. Näin.
Mew: Tanskalaispoikien puolitoistatuntinen toimi lauantain kesäyössä lähes raastavan hienosti. Voi khyllä.
Faith no more: kun festarikansalainen alkaa olla sunnuntai-iltana jo valmis kotimatkaan, tulee Mike Patton yhtyeineen ja onnistuu räjäyttämään pankin täydellisesti. Mitkä biisit, mikä esiintyminen, mikä karisma. Ja tietysti se jumalainen ääni. Ei epäilyksiä: tämä bloggaaja on myyty.
Festarialueelle johtava kävelystrada: Kuka olisi uskonut, että lähes piikkisuoralla, aidatulla tiellä voi onnistua hukkaamaan seurueensa niin helposti ja soittamaan "Missä sä oot?" -puheluita keskimäärin 100 metrin välein?
Mikä mahtava viikonloppu! Tämä festarikansalainen ottaa päikkärit ja aloittaa valmistautumisen kohti Ilosaarta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)